Mökki Yli-Kitkan rannalla
The Finnish version of "The cottage on the shores of Yli-Kitka", a short story set in Finland's north near Kuusamo.
You can listen to this story in Episode 7: Very Finnish midsummer tales on the Tales under the cat tree podcast. / Voit kuunnella tämän tarinan Tales under the cat tree -podcastin jaksossa 7: Very Finnish midsummer tales.
You can read it in English.
Nukutko sinä? Kysyn, koska minä en nuku.
Ensimmäinen henkilö, jonka muistan astuneen ovestani sisään, istui paljaalle lattialleni. Sisään ei raahattu huonekaluja, sen sijaan hän ripusti kuvia, maalauksia ja muita esineitä. En kuitenkaan voinut nähdä sisälleni kertoakseni, mitä ne esittivät. Tunsin, kun nauloja paukutettiin seiniini ja kuulin tyytyväisiä hymähdyksiä. Näin kynttilänvalon lepattavan ikkunoistani yöttömään yöhön.
Hän vietti täällä päivä toisensa jälkeen ja nukkui lattialla noina lukuisina öinä, niin lyhyitä kuin ne olivatkin siihen aikaan vuodesta. Hän yhdisti oveni pitkospuihin, jotka veivät soisen pihan yli. Jokainen reitti kasvoi pitkos pitkokselta kulkien juuri ja juuri kostean maan ja varpujen yllä kiertäen korkeat koivut. Yhdet pitkospuut veivät venevajalle, toiset järvelle ja sen pienelle rannalle.
Laituri kiinnitettiin yhtenä kuumana kesänä heti kuikan lopetettua pesintänsä rannanpoukamassa. Sauna valmistui samana vuonna. Aurinko oli korkealla taivaalla, ja ellei lännestä lähestynyt myrskyrintamaa, se hädin tuskin sipaisi horisonttia. Pitkospuiden kautta tunsin saunan lämmön: koivunkaarnan rätinän ja kuusenpihkan paukahtelun sekä kuumilla kivillä tanssahtelevien vesipisaroiden sihahdukset.
Hän palasi vuosi vuoden jälkeen. Joka vuosi kausi alkoi hänen painaessaan kätensä ovelleni muutama viikko lumien sulettua. Juuri päättyneinä, loppumattoman pimeinä kuukausina lumi ja jää olivat kerrostuneet niin paksuksi peitteeksi, että ulkomaailma oli kuin tukahdutettu muisto. Silloin tällöin näkyi kettujen kaivamia koloja, hangella vilistäviä hiiriä ja jäniksiä. Sitten aurinko vihdoin ilmestyi, ensin vain kajastuksena aidan takaa kurkistaen. Kun lumi suli lankuiltani ja pystyin kurkottamaan rantaan ja laiturille, tiesin hänen tulevan pian. Ilma täyttyi lintujen ja eläinten äänistä, huhuiluista ja ulvonnasta, piipityksestä ja vikinästä, surinasta ja pörinästä, kunnes lopulta kuului moottorin hurinaa ja mies astui ovesta sisään. Huokaisin ja rauhoituin.
Hän puuhasi sitä sun tätä. Rakensi veneitä, vasaroi linnunpönttöjä, kunnosti kulkureittejä, maalasi seiniä. Yhdestä tuli monta: lapsia, jotka juoksivat ja hyppivät, uivat ja kiipesivät, nauroivat ja itkivät, leikkivät ja kasvoivat. Oli työntäyteisiä päiviä, laiturillani vietettyjä päiviä ja päiviä, jotka kuluivat saunalla ja rannalla.
Joka vuosi kausi päättyi miehen viimeiseen painallukseen oveni pintaan. Hyvästi ja kiitos samassa kosketuksessa. Päivien lyhentyessä kuikka vaikeni poikastensa opittua lentämään. Katolleni ja pitkospuille liimautui märkiä lehtiä. Kuin kellon tarkkuudella, hiljaisessa metsässä, tiesin ensilumen tulevan.
Nukutko sinä? Minä en pysty.
Kerran käsi tuli myöhään vuodesta. Paljon juhannuksen jälkeen kuikan syysmuuton aikaan. Käsi oli heikko, ahavoitunut ja uupunut. Hän laahusti pitkospuillani. Lapset tömistelivät kiireessä. He eivät olleet käyneet vuosiin, vain hän oli. He kävelivät ponnekkaasti, hän ei. He sulkivat saunan ja tyhjensivät huoneet. Hän käveli yhtä kumarassa kuin rannan puut, jotka olivat nojanneet liian kauan järveltä puhaltavaa tuulta vasten. Hän taivuttautui viimeiseen viipyilevään kosketukseensa.
Juhannukset ovat kuten aina ennenkin, ja kuikka saapuu joka vuosi tekemään uuden poikueen. Pitkospuuni pettävät pian. En ylety enää laiturille kuten ennen. Laiturikin kohosi, halkesi ja lopulta pirstaloitui ahtojään puristuksessa. Tunnen katon ja savupiipun läpi putoavan lumen ja jään kylmyyden. Seinäni ovat kosteat homeesta ja sammaleesta, vain hiiret pitävät minulle seuraa.
Nukutko sinä? Pelkään, että pian minäkin nukun.
Translation by Suvi Salmilampi and Kaj Mäkelä.
